Mikä ihmeen elämäntapamuutos?

Minun muutosmatkani alkoi kirjaimellisesti 1.12.2018, kun muutosvalmennus alkoi. Mutta mikä ihmeen muutos, mikä elämäntapa, miksi.

Halusin muuttaa ruokailutottumuksiani, tiputtaa kiloja ja aloittaa pysyvän terveellisemmän elämän vielä kun siihen oli mahdollisuus. Olin reilusti ylipainoinen, yrittänyt kaikenlaisia konsteja, liikunta ei kiinnostanut tippaakaan lukuunottamatta koiran kanssa tehtyjä lenkkejä.

Jonkun kerran olin onnistunut laihduttamaan melko paljonkin, mutta kaikki kilot tulivat aina takaisin. Olin silloin ja olen edelleen tunnesyöjä! Nyt vain on erona, että aikaisemmin en edes tiennyt aina miksi syön, mutta napostella täytyi -paljon ja mitä vaan. Nykyisin tunnistan tunnesyömisen ja minulla on keinot hallita sitä heti kättelyssä.

Tiesin, että enää en saa ryhtyä ”laihdutuskuurille”, koska se aiheuttaa vain ja ainoastaan lopputuloksena lihomista. Muutosvalmennus astui elämääni juuri oikeaan aikaan; olin VALMIS tekemään kaikkeni ja kun selailen vanhoja muistiinpanojani, sen huomaa.

Olin kirjoittanut joulukuun loppupuolella 2018 vastauksia tehtävään MIKSI minä haluan suorittaa vuoden mittaisen muutosvalmennuksen. Tässä joitakin (näitä on hauska lukea, en yhtään muistanut kirjoittaneeni näin)

  • haluan löytää itseni läskien alta
  • haluan tuntea oloni itsevarmaksi
  • haluan saavuttaa elämässäni asioita, kehittyä, auttaa muita ja itsearvostukseni lisääntyy
  • haluan löytää vastauksen perusongelmaani ”miksi Jeppe juo” liittyen ruokaan
  • haluan tuntea olevani kaunis ikäisekseni, terve, aktiivinen
  • haluan rakastaa itseäni
  • haluan tuntea liikunnan iloa
  • haluan tuntea oloni hyväksi ja itsevarmaksi muiden läsnäollessa
  • haluan, että vaatteet mahtuvat päälleni
  • haluan tuntea itseni hyvinvoivaksi

Kirjoitimme myös kirjeen itsellemme koskien tulevaisuutta vuoden kuluttua eli 2019 lopulla:

  • Missä haluan olla 2019 lopussa?
  • Mitä haluan tehdä?
  • Miltä se tuntuu?
  • Minkälaisia seikkailuja haluan kokea?

Oman kirjeeni olin päivännyt silloin tulevaisuuteen eli
24.12.2019
Eliselle!

  • Olen normaalipainoinen ja jaksan liikkua.
  • Minulla on kauniita vaatteita.
  • Olen aktiivinen.
  • Tunnen itseni itsevarmaksi.
  • Osallistun useille vaellusretkille (Heh, en muistanut kirjoittaneeni näin, mutta joulun 2019 ja vuodenvaihteen jälkeen olen alkanut puhua vaelluksista, joita haluan tehdä. Tein jopa FB-postauksen vaellushaaveistani. Eli siellä tämä ajatus on ollut alitajunnassani mukana, vaikken yhtään muista, että todellakin sitä mietin jo 2018 jouluaattona).

Kaivoin muistiinpanoistani vielä muutaman alkuvaiheen tärkeän asian:

  • Muutosvalmennuksella aikaansaadaan hienovaraisia muutoksia ajatteluun!
  • Muutos on tietynlainen matka!
  • Ajatus siitä, että ”milloin minä voin alkaa taas elää normaalisti” antaa usein viitteitä siitä, että elämäntapamuutos ei tule pitämään
  • Helposti yliarvioimme sen, mitä voimme saavuttaa lyhyessä ajassa ja aliarvioimme sen, mitä voi saavutta pitkässä ajasa!

Pienin päivittäisin askelin kohti tavoitetta

Missä minä nyt sitten olen tällä hetkellä muutoksen tiellä?

Painoa on pudonnut tähän mennessä 16 kiloa ja näyttää tippuvan edelleen, mikä on hyvä asia.

Liikunnasta on tullut tapa: pyrin käymään 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla, kerran viikossa joogassa ja välillä treenaan lihaksia myös kotona niin niin tärkeitä pitkiä venyttelyitä unohtamatta.

Ja niin, ja suunnittelen pieniä vaelluksia ensin ihan täällä omalla alueella: reppu selkään, eväät reppuun ja kävellen rantaraittia Espoon Keskuksesta Helsinkiin on ensimmäinen tavoite. Unelmakartalla on myös lyhyt vaellus  Santiago de Compostelaan, mutta jätän sen vielä unelmien kartalle.

Kirjoittelen tänne jatkossa vähän yksityiskohtaisemmin muutosmatkastani ja varsinkin liittyen tunnesyömiseen, joka on monilla se suurin ongelma.

Jos pidit kirjoituksestani, niin tykkää, kommentoi, jaa tai seuraa. Jos haluat tiedon uusista postauksista, kerro siitä täällä .

5 Comments

  1. Ullastiina sanoo:

    Kiitos tästä, taidan lyödä ylävitoset kanssasi! Muutosvalmennusta seurailen mainosten tasolla, mutten vielä(kään) ole liittynyt. Katsotaan, kuinka innostun blogiesi avulla! Kiitos näistä!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s